Olen ollut pari viime päivää aika allapäin. Kipuja on ollut enemmän ja se monesti tuo pelon, etten paranekaan. Taistelen tuota pelkoa vastaan vain kieltäytymällä antamasta sille valtaa ja valan itseeni uskoa parantumisesta.

Avioero on kova paikka. Silloin tällöin tulee hetkiä, jolloin tuntuu tosi pahalta. Olen myös miettinyt suhdetta läpi ja pahalta tuntuu myös se, että annoin kohdella itseäni huonosti. En uskaltanut pitää puoliani.
Toisaalta tuota pahaa oloa liventää se, että ex-mieheni yrittää edelleenkin uhkailla minua, kiristää ja pakottaa. Omaisuutta ei ole vielä jaettu lukuunottamatta osaa tavaroista. On käynyt hyvin selväksi, ettei hän ole halukas toimimaan kuten pitäisi, vaan hän edelleen uhkailee minua ja vaatii toimimaan ikään kuin meillä olisi avioehto, vaikkei mitään sellaista olekaan. Olen jotenkin äimistynyt siitä, miten hän edelleen luulee, että olisin hänen peloteltavissaan, kun hän on jo muuttanut pois, ottanut eron ja kohdellut minua huonosti.
Nyt todella ihmettelen, mitä hänessä oikein näin, sillä hän toimi kuin narsisti, joka pahoinpitelee puolisoaan. Olen muistellut millaista se oli ja välillä minua hävettää se, että en pitänyt puoliani. Toisaalta olen armelias itselleni. Olin vuodepotilaana, karmeissa fyysisissä tuskissa ja riippuvainen täysin muiden avusta ja etenkin tuon ex-mieheni avusta. Olin hyvin haavoittuvainen ja jo lähtökohdiltaan alistetussa asemassa. En siis syytä itseäni. Lisäksi sain juristeilta sellaisen neuvon, että minun on odotettava kunnes mieheni ottaisi eron ja yritettävä pitkittää avioliittoa. Välillä olin aivan täysin kypsä ja halusin ottaa eron, mutta juristi neuvoi katsomaan asian loppuun asti. Tuon huomioon ottaen en pidä itseäni luuserina, kun odotin, että minut jätetään, enkä jättänyt itse toista.
Minä ainakin voin hyvillä mielin sanoa, että minä yritin kaikkeni, jotta avioliitto saataisiin pelastettua. Se, mitä en suostunut tekemään oli, etten luopunut oikeuksistani yhteiseen omaisuuteen toisen painostuksen alla. Kuten jo tuolloin sanoin, en olisi kyennyt enää katsomaan peiliin, olisin menettänyt itsekunnioitukseni, mikäli olisin ex-mieheni painostuksesta suostunut luopumaan yhteisestä omaisuudesta muutaman avioliittovuoden jälkeen.
Eipä paljon tarvitse miettiä toisen vaikuttimia, kun toinen alkaa uhkailla ja vaatii avioehtoa tehtäväksi muutaman vuoden avioliiton jälkeen ja juuri silloin, kun on mennyt jo jonkin aikaa huonosti ja liiton jatkuminen on muutenkin kyseenalaista. Tottakai tuo oli vain helppoa eroa varten tuo avioehdon vaatiminen. Se, että hän välillä lupaili, että hän tosissaan yrittäisi jatkaa suhdetta oli todella alentuvaa kohtelua. Aivan kuin henkeni olisi jotenkin riippuvainen hänen läsnäolostaan.

Olen hämmästynyt sitä, kuinka reilun parin kuukauden erillään asumisen jälkeen minusta on alkanut tuntua kuin en koskaan olisi hänen kanssaan ollutkaan.  Muutama päivä sitten näin häntä, enkä tuntenut yhtään mitään. En tuntenut yhtään sen enempää kuin muitakaan tuttuja kohtaan. En tuntenut rakkautta, en vihaa, en halua. Ehkä jokin häivähdys inhoa ja kiukkua, kun hän ilkeili heti saavuttuaan. Kukaan peliporukastamme ei osannut tehdä pop cornia ja kun ex-mieheni tuli, pyysin, josko hän olisi voinut auttaa tekemällä pop cornia. Ex-mieheni sanoi hieman pilkallisesti, että hän on ollut minuutin talossa ja joutui jo keittiövuoroon. Lisäksi hän ei mitenkään tervehtinyt minua, ei puhunut minulle koko pelin aikana, ei katsonut minua. Eli hän teki hyvin selväksi, että minä olen täysin ykskaikkinen hänelle, eikä hän halua olla minun kanssani missään tekemisissä. Ihmettelin, että kylläpä hän kohtelee huonosti ja ajattelin, että eikö hän tosiaankaan huomaa, miten muut reagoivat hänen käytökseensä, ettei kukaan nauranut hänen keittiövuoro-lausahdukselleen.
Ex-mieheni vaikutti ylimieliseltä, itsekeskeiseltä, ylipainoiselta ja keski-ikäiseltä elämään eksyneeltä mieheltä.  Ajattelin, miltä tuntuisi, jos hän tulisi takaisin, ja mietin, etten todellakaan haluaisi paluuta menneisyyteen.

Ihmettelin tuota, etten tuntenut mitään erityistä häntä kohtaan. No, sen parempi. Ainakaan ei ollut ikävä häntä. Jos hän olisi käyttäytynyt hyvin minua kohtaan,  niin sitten ehkä olisi ollut toisin.
Minusta tuntuu, että energiahoitajani kommentti, että minä menen eteenpäin, mutta ex-mieheni polkee paikoillaan ja kärsii, kunnes jonain päivänä hän joutuu katsomaan totuutta silmiin ja ymmärtää kaiken, mitä on tehnyt.